Matkani sivutoimiseksi psykologi- ja lyhytterapeuttiyrittäjäksi on ollut monipolvinen ja vaiherikas. Jo nuoresta saakka olen miettinyt, että olisi hienoa päästä tekemään terapeuttista työtä sitten hieman vanhempana. No, nyt kun peiliin vilkaisee, niin sieltähän katsoo takaisin jo hieman vanhempi naisihminen, joten syksyllä 2021 tuli aika tämän unelman toteuttamisen.

 

Olen laillistettu psykologi (Valviran Julkiterhikki, valm. 2005). Suurimman osan työurastani olen kuitenkin toiminut lukion opettajana, sillä  vuonna 1996 valmistuin filosofian maisteriksi ja aloitin työt äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Työurani aikana olen opettamisen lisäksi ollut vahvasti mukana lukion kehittämistyössä ja monenlaisissa projekteissa. Tiimityöskentely ja nuorten valmentaminen siihen on ollut yksi kiinnostuksen kohteistani. Psykologian opinnot sekä Tiimimestari-koulutus antoivat paljon eväitä myös valmentamiseen. Pidän jatkuvasta uuden oppimisesta, kehittämisestä ja kehittymisestä. 

 

Loikkani terapiamaailmaan tapahtui, kun syksyllä 2020 aloitin ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti -koulutuksen. Se tuntui heti alusta saakka ns. omalta jutulta, ja keväällä 2022 valmistuinkin lyhytterapeutiksi. Työskentelytapani on siis vahvasti ratkaisukeskeistä ja tulevaisuussuuntautunutta: katse kohti valoa pimeimmälläkin hetkellä. Uskon vahvasti varhaisen avun ja tuen voimaan ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Sellaista toimintaa toivoisin näkeväni vielä lisää suomalaisessa yhteiskunnassa. 

 

Vaikka opettaja ja psykologi tai lyhytterapeutti ovatkin erillisiä ammatteja, näen niissä paljon myös yhteistä. Minua onkin inspiroinut tulevaisuudentutkija Perttu Pölösen ajatus tulevaisuuden identiteeteistä: on tärkeää katsoa, mitä erilaista osaamista ja mitä taitoja  ammattinimikkeiden taakse kätkeytyy ja keksiä itselleen omaan osaamiseensa perustuvia taitotitteleitä - jotka ovatkin yllättäen monissa eri ammateissa samoja. Minä kuvailisin itseäni muun muassa keskustelijaksi, kallonlaajentajaksi ja kannustajaksi.

 

Kuitenkin tärkeämpää kuin minun tarinani on Sinun tarinasi, jossa voin auttaa sinua tarvittaessa askeleen eteenpäin. Ota yhteyttä. 

 

Keskustelija, kallonlaajentaja, kannustaja

Sisko Jääskeläinen

psykologi, opettaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (Siria sertifioitu)

PsM, FM